if (CookieConsent::check('Analytics')) { }

Koulutukset

Verkkokoulutus: Asiantuntijasta esimieheksi 6.5.

Oletko siirtymässä tai jo siirtynyt asiantuntijan tehtävästä esimieheksi? 

Tässä vuorovaikutteisessa koulutuksessa saat työvälineitä ja hyviä vinkkejä roolinvaihdoksen johdosta syntyviin eri tilanteisiin. Päivän jälkeen osaat huomioida alaisten yksilöllisyyden sekä johtaa ja motivoida heitä paremmin. Sinulla on myös hyvä käsitys siitä, miten asiantuntijatehtävät ja esimiesrooli yhdistetään kestävästi ja millainen rooli esimiehellä on työnantajan edustajana.

Uuden roolin haltuunotto sujuu harvoin vain sormia napsauttamalla. Muuttunut rooli aiheuttaa usein hämmennystä entisten kollegoiden ja uuden esimiehen välisissä vuorovaikutussuhteissa. Kollegoille saattaa syntyä mielikuva siitä, ettei uuden esimiehen kanssa voi enää jakaa samoja asioita kuin ennen. Esimieheksi siirtyneen taas voi olla vaikea löytää oma tapansa johtaa.

Asiantuntijasta esimeheksi -koulutuksen teemoja ovat:

  • Esimiesroolin haltuun ottaminen ja työstäminen – esimiesrooli pääroolina
  • Esimiestehtävän näkyväksi tekeminen – jaettu ymmärrys esimiehen tehtävästä
  • Esimiestyön perusta – mistä esimiestyö saa sisältönsä 
  • Esimiehen tapa toimia – mitä tekemällä syntyy paras lopputulos
  • Esimiehenä arjessa – yksilöitä johtava, vuorovaikutteinen ja motivoiva esimies
  • Ristiriitatilanteiden haltuun ottaminen 
  • Miten tästä eteenpäin? 

Asiantuntija:
Ratkaisukeskeinen valmentaja, YTM Henrietta Aarnikoivu, ProTulos Oy

Ohjelma:

8.45 Yhteyden avaus

9.00 Esimiesroolin haltuun ottaminen ja työstäminen – esimiesrooli pääroolina
• esimies työnantajan edustajana – esimiehen erityinen rooli
• asennoituminen esimiehiyteen ja motivaatiotekijät
• esimiesrooli pääroolina

Esimiestehtävän näkyväksi tekeminen – jaettu ymmärrys esimiehen tehtävästä
• työyhteisön suhtautuminen: pesäero vai kahden kauppa?
• toimenpiteet esimiesroolin haltuun ottamiseksi: mitä, miten, milloin, kenelle ja miksi?
• delegoinnin jalo taito

Esimiestyön perusta – mistä esimiestyö saa sisältönsä
• esimiehen tehtävät lähtökohtana yrityksen perustehtävä
• johtamisen kivijalka: missio, visio, strategia ja arvot
• merkityksen luominen

Esimiehen tapa toimia – mitä tekemällä syntyy paras lopputulos
• valtuuttaminen menestystekijänä
• Esimiestyön V10® työkaluna
• tahtoa ja tekoja

Esimiehenä arjessa – yksilöitä johtava, vuorovaikutteinen ja motivoiva esimies
• alaisten yksilöllisyyden huomioiminen
• palautteen antaminen ja vastaanottaminen
• motivaation tukeminen

Ristiriitatilanteiden haltuun ottaminen

Miten tästä eteenpäin?
• esimiehenä kehittyminen

15.30 Tilaisuus päättyy

Tauot: klo 10.15, 13.30 ja 14.45 ja lounastauko klo 11.45

Koulutus järjestetään yhteistyössä Helsingin seudun kauppakamarin kanssa.

Kun ilmoitat useamman kuin yhden osallistujan striimiin, ensimmäinen osallistuja maksaa koko hinnan ja kaikki seuraavat osallistujat -50%. Jokainen osallistuja saa linkin striimin katsomiseen ja voi osallistua koulutukseen mistä haluaa. Ryhmän voit ilmoittaa asiakaspalvelu@kauppakamarinkoulutus.fi tai soita 09 2286 0360.

Peruutusehdot:

Ilmoittautumisen voi peruuttaa kuluitta vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta. 13–7 vuorokautta ennen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta ja tämän jälkeen peruutetuista ilmoittautumisista veloitetaan koko osallistumismaksu.  Peruutukset on tehtävä kirjallisesti. Esteen ilmetessä voi osallistumisen luovuttaa kollegalle, osallistujamuutokset tulee tehdä hyvissä ajoin ennen tilaisuutta. Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla siitä asiakkaalle sähköpostilla viimeistään neljä (4) arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa. Pidätämme oikeuden mahdollisiin hinnan- ja ohjelmanmuutoksiin.

Striimin ohjeet:
Tilaisuus lähetetään suorana. Voit osallistua helposti etänä omalta koneeltasi. Saat päivää ennen tilaisuutta sähköpostissa ohjeet ja linkin, josta pääset seuraamaan lähetystä. Varmista, että tietokoneesi internetyhteys toimii ja pystyy toistamaan livevideota ja että koneen äänet toimivat ja äänenvoimakkuus on sopivalla tasolla. Verkkoselaimista suosittelemme Chromen käyttöä. Osallistuessasi striimiin voit lähettää etukäteen kouluttajalle kysymyksiä sähköpostitse asiakaspalvelu(at)kauppakamarinkoulutus.fi


Osallistumismaksu

Normaalihinta 680 € + alv

Jäsenhinta 480 € + alv


Päivämäärä ja kelloaika

Tapahtuma-aika Ilmoittautumisaika
6.5.2021 8:45 - 6.5.2021 15:30 14.1.2021 15:00 - 5.5.2021 15:00
Ilmoittaudu

henrietta aarnikoivu 11

Henrietta Aarnikoivu
Ratkaisukeskeinen valmentaja, YTM
ProTulos Oy

"Henrietta on erinomainen kouluttaja ja hänellä on selkeä ulosanti ja hyvät esiintymistaidot. Oman lisänsä koulutukseen toi Henrietan omakohtainen vahva kokemus esimiestyöstä. Kerrankin kouluttaja joka jaksoi pitää mielenkiinnon koko koulutuspäivän ajan. Mukaan saatu materiaali on myös hyvä."

"ISO KIITOS Henrietalle. Päivä oli todella antoisa, oli äärimmäisen mielenkiintoista kuulla oikeita tapauksia tosielämästä. Henrietan kaltaista asiantuntijaa on ilo kuunnella, eritoten koska hän tietää mistä puhuu."

"Henrietta on suorapuheinen ja innostava kouluttaja. Häntä kuuntelee jatkossakin mielellään ja hän osaa luoda luottamuksellisen ja avoimen ilmapiirin sekä rohkaisee osallistujia keskusteluun."