Yhteystiedot  |   Sivukartta  |   Palaute  |   In English

Kauppakamarijärjestö

Suomen kauppakamarijärjestön muodostavat 19 alueellista kauppakamaria ja Keskuskauppakamari. Alueellisilla kauppakamareilla on yhteensä noin 17 000 yritys- ja yhteisöjäsentä, joissa työskentelee noin 60 prosenttia suomalaisten yritysten palveluksessa olevista henkilöistä. Suomessa kauppakamarijäsenyys on yrityksille vapaaehtoista. Kauppakamarien toiminta rahoitetaan pääasiassa jäsenmaksutuloilla.

Kauppakamarijärjestö neuvoo ja kouluttaa ja ennen kaikkea valvoo elinkeinoelämän yhteisiä etuja ja toimii yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi, niin alueellisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Vaikuttamisen ja neuvontatehtävien lisäksi on kauppakamarien hoidettavaksi säädetty joukko julkisia tehtäviä: Keskuskauppakamari hyväksyy ja valvoo KHT-tilintarkastajia ja KHT-yhteisöjä sekä HTT-tavarantarkastajia, asettaa välimiehiä ratkaisemaan yritysten välisiä riita-asioita, vahvistaa ulkomaankaupan asiakirjoja, myöntää ansiomerkkejä sekä ylläpitää ja kehittää GS1 viivakoodijärjestelmää. Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta antaa lausuntoja sopimattomasta menettelystä liiketoiminnassa.

Alueelliset kauppakamarit hyväksyvät ja valvovat HTM-tilintarkastajia ja HTM-yhteisöjä ja vahvistavat ulkomaankaupan asiakirjoja.

Kauppakamarit toimivat myös kansainvälisellä tasolla.